LIVE!


Pesintä alkanut, striimi käynnissä. Katkeilee toisinaan.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Seitsemän munaa

Muninta on jatkunut, luku on nyt seitsemän.


Haudonta ei ole vielä alkanut, joten munat piilotetaan päiväksi. Ilmeiseseti pesärosvoja varten kehittynyt toiminto.



torstai 27. huhtikuuta 2023

Neljäs muna ja lisää punaista

Jossain naapurustossa on punaista jotain jossain, ja siitä riittää yhä sisustukseen.
Munia ei tänään näkynyt ollenkaan, mutta erittäin todennäköisesti niitä on nyt neljä.

Olethan huomannut, että kuvat saat klikattua suuremmiksi? 

tiistai 25. huhtikuuta 2023

Toinen muna

Aamuvenyttely ennen lentoon lähtöä klo 5:28..


..ja pesässä näkyi toinen muna, kunnes emo toi lisää pehmusteita ja peitti munat näkymättömiin. Lintu munii yhden munan päivässä, joten huomenna on odotettavissa kolmas.


Päivän videolla pesän viimeistelyä ja pesäkupun muotoilua. Pesän ehostusta jatketaan oikeastaan koko pesinnän ajan, kunnes isot poikaset sitten hajottavat sen hyppiessään ja lennellessään pöntössä miten sattuu.




maanantai 24. huhtikuuta 2023

Ensimmäinen muna

Pesään ilmestyi ensimmäinen muna aamuyöllä.


Linnut ovat ennenkin munineet juuri aamuyöllä, vähän ennen pöntöstä lähtöä. Nyt sivukameran ansiosta, saamme uuden kuvakulman. Videolla muninta. Ensimmäisen kolmen minuutin aikana koko tapahtuma viisinkertaisella nopeudella, sen jälkeen normaalinopeudella. 


Sivukameran infrapunavalo on nyt kytketty päälle joten luultavasti saamme tarkempaa kuvaa seuraavista munimisista. Munia talitiaisella on tavallisesti yhdeksän.

Lähtiessään pesästä, emo peittää munat niin huolella, ettei niitä näy ollenkaan. Vasta kun haudonta on alkanut, niitä ei enää peitetä.




perjantai 21. huhtikuuta 2023

Jotain punaista

Tätä ennen Pönttökameran kaikissa pöntöissä on ollut mustavalkoinen kamera. Se on teknisesti hyvä ratkaisu; halpa, pienikokoinen ja myös infapunavalolle herkkä, jolloin pöntön valaisu infrapunaledillä tuottaa aina hyvän kuvan, niin valoisassa kuin pimeässä. Vasta viime vuosina on markkinoille tullut laadukkaita, silti edullisen hintaisia IP-värikameroita, joissa on myös IR-ledeillä toteuttu pimeänäkö automaattisesti pois kääntyvine IR-suodattimineen. Värikamera tarvitsee valaistuksen valkoisella valolla, jota varten pöntössä on opaalimuovi-ikkunat. Ratkaisu on osoittautunut hyväksi. Kamerat kytkeytyvät värimoodiin päivän kirkastuessa ja takaisin yömoodiin illan hämärtyessä. Yökuva on edelleen mustavalkoinen.

Aikaisemmin kaikki pesämateriaali on näyttänyt harmaalta. Tiedämme, että tiaiset rakentavat pesän pohjan rahkasammalleesta, joka on vihreää. Sen päälle tuodaan pehmusteeksi ja lämpöeristeeksi karvaa, joka on harmaata. Koiran karvoja löytyy urbaanista ympäristöstä helposti. 

Tämä tintti on nyt löytänyt jotain muutakin. 


Punaista, jotakin, en tiedä mitä, mahdollisesti keinokuitua, josta toivottavasti ei ole haittaa poikasille.

Videolla nähdään, miten pehmusteiden järjetely on paljon tarkempaa kuin pesän pohjan rakentaminen. Pohjan sammaleet vain heitetään sikin sokin jonnekin. Nämä pehmusteet asetellaan paljon tarkemmin.



keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Ensimmäiset pehmusteet pesään

Päivän videolla nähdään emon tuovan ensimmäiset pehmusteet pesään. Sammalta alkaa olla jo riittävästi, nyt eläinten karvoja ja muuta mitä luonnosta löytyy. 



lauantai 15. huhtikuuta 2023

Hidastettua lentoa

Ulkokamera tallentaa kirkkaassa päivänvalossa jokseenkin käyttökelpoisia pysäytyskuvia lentävästä linnusta. Tässä muutamia esimerkkejä.






Videolla lentoa hidastettuna kahdeksaan prosenttiin alkuperäisestä. Kamera tallentaa "vain" 30 kuvaa sekkunnissa. Se on liian vähän jokaksen siiveniskun tallentamiseksi. Pitää kokeilla GoProlla kuvata sata kuvaa sekunnissa ja katsoa, millaista jälkeä sillä saadaan.


Emo ei jäänyt pesään yöksi.



perjantai 14. huhtikuuta 2023

Naaras jäi yöksi pesään, sählättyään päivällä rakennusmateriaalien kanssa

Emo tekee paljon turhaa työtä, koska se pudottaa usein osan tai kaikki tuomansa rakennusmateriaalit pöntön ulkopuolelle. Näytää siltä, että se ei mahdu, tai luulee ettei mahdu kulkemaan aukosta materiaalien kanssa, jolloin se pudottaa ne ulkopuolelle. Vai onko tämän yksilön ohjelmoinnissa joku vika?

Materiaalia kertyy kyllä pesäänkin ihan hyvää vauhtia. Urakkaa alkaa olla ehkä noin puolivälissä. Pöntön pohja näkyy vielä, ja kaikki pehmusteet puuttuvat. 

Yöksi emo jää pesään ryhtyen nukkumaan klo 19:45. Sivukamera on jo illan hämärtyessä vaihtanut yömoodiin ja kuva on mustavalkoinen.



Videolla materiaalien hukkaamista, normaalia rakentamista, koiras tuo kerran ruokaa ja lopuksi emo jää pesään nukkumaan.



torstai 13. huhtikuuta 2023

Naaras vetää koirasta pyrstöstä?!?

Sivusuunnasta kuvaava kamera on jo näyttänyt paljon asioita, mitkä kattokameralta jäävät pimentoon. Tämän päiväistä tapahtumaa en ymmärrä. Miksi naaras vaikuttaa häätävän koirasta ulos pöntöstä, vetää tätä jopa pyrstösulista? Oletan kuitenkin, että tuo on tämän naaraan puoliso. Varma siitä en ole, mutta vieraat linnut saavat kyllä tavallisesti selvästi tätä vauhdikkaamman lähdön pöntöstä ulos.

 

Tullessaan naaras pudottaa nokastaan kaikki keräämänsä sammaleet pöntön ulkopuolelle. Se on tehnyt sitä monta kertaa, ei toki joka kerta pudota kaikkea, mutta paljon kuitenkin.

Striimi näyttää nyt toimivan vakaasti.  Full HD -tarkuutta, 1920 x 1080, ei vanha HP EliteDesk jaksanut pätkimättä pyörittää. 1280 x 720 tarkuus sen sijaan toimii hienosti, joten se saa kelvata. Striimi löytyy sivun ylälaidasta, oikeasta linkkilistasta, sekä aina tästä linkistä:

keskiviikko 12. huhtikuuta 2023

Pariskunta

Naaras yksin rakentaa pesän, mutta koiras seuraa tilannetta ja tarvittaessa puolustaa pesää ja voi tuoda naaraalle ruokaa jo pesänrakennusvaiheessa. Tässä pariskunta samaan aikaan pesässä. 


Videolla kuullaan ääntelyä, jota ei muuten tavallisesti kuulla. En tiedä mitä se tarkoittaa, mutta selvästi jotain pesimisrituaaliin kuuluvaa kommunikointia.


Lintujen ääntely ylipäätään on hyvin monipuolista ja se perinteinen "laulu", mistä lajit voi oppia tunnistamaan, on vain pieni osa lintujen ääntelystä.

maanantai 10. huhtikuuta 2023

Livestriimi päällä, rakentalua ja sinitiaiset

Talitiaisen pesänteko jatkuu, ei kovin ripeästi, mutta jatkuu kuitekin. Se ajoittuu aamupäivään; ensimmäinen käynti tänään oli klo 6:49, viimeinen 9:32. Iltapäivällä sitten klo 17:10 tuli sinitiaispariskunta kylään. Telmivät hetken ja lähtivät pois.



Päivän videolla sekä talitiaisen rakentelua että sinitiaisten vierailu.


Live-striimi on nyt toiminnassa. Se löytyy tämän sivun yläreunasta, tai oikean sivupalkin linkistä. Striimin vakaudesta ei vielä tiedä. Se saattaa katketa omia aikojaan, mutta käynnistetään uudestaan heti kun ehditään.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Pesänrakennusta

Talitiainen näyttäisi aloittaneen pesänrakennuksen. Muutaman kerran aamulla kävi tuomassa sammalta pönttöön. Aika laiskanpuoleista rakentelua vielä, mutta ihan lupaavalta näyttää.






lauantai 8. huhtikuuta 2023

Kuusitiainen!

Kuusitiainen kävi pikavisiitillä. Tämä arka, halean väristä talitiaista muistuttava pieni lintu ei yleensä uskaltaudu kovin kauas metsästä. Pönttö sijaitsee pihassa noin 15 metriä metsän rajasta. Kuusitiainen on kerran aikaisemmin tässä pihapiirissa kamerapöntössä pesinyt, yli kymmenen vuotta sitten.

Kuusitiainen.

Lintu viipyi pöntössä vain hetken. Melkein heti sen poistuttua taliaiainen saapui paikalle, hermostuneen oloisena, joten se varmasti huomasi, että täällä kävi joku toinen.

Talitiainen.

Videolla voidaan nähdä selvästi näiden kahden kokoero. Kuusitiainen mahtuu vaivatta aukosta sisään, talitiainen joutuu vähän punnertamaan. 


On hyvin epätodennäköistä, että kuusitiainen pesii tässä pöntössä. Se ei pärjää reviirikiistassa isommilleen. Siksi taidankin asentaa sille toisen pöntön pienemmällä aukolla, johon isommat eivät mahdu. Siihe ei nyt tule kameraa, mutta saammepa ainakin ehkä kuusitiaisen pesinnän tontille.




torstai 6. huhtikuuta 2023

Sinitiainen

Taliaiainen käy edelleen päivittän, tänään kolme kertaa. Kerran kävi myös sitiainen. 


sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Tutkiminen jatkuu

 Leikkaamaton video tältä päivältä.

Jos tämän linnun kiinnostus jatkuu samalla tasolla kuin tähän asti, pesintä näyttää melko varmalta. Mutkia voi toki tulla matkaan vielä, kun muutkin linnut aktivoituvat pesäpaikan etsimisessä, viimeistään sitten, kun kirjosiepot saapuvat maahan.

Huomaathan, että video on 4K formaatissa. Sen voi nähdä täydellä tarkkuudella avaamalla suoraan Youtubessa, vaikka tästä linkistä

lauantai 1. huhtikuuta 2023

Kevään ensimmäinen vieras

Ensimmäinen lintu, joka tänä vuonna päätyi tutkimaan pönttöä myös sisäpuolelta, on tämä talitiaisnaaras. 


Se on nähty koiraan kanssa, joten voi olla jo pariutunut. Joka tapauksessa, se on käynyt tutkimassa pönttöä joka päivä alkaen 25. maaliskuuta, jolta päivältä tämä video on.

Pariin kertaan lintu pimentää kameran niin, että se vaihtaa pimeämoodiin. Kuuluu naksahdus, kun kamera kääntää IR-suodattimen sivuun ja sytyttää infrapunaledit, mutta se ei näy lintua haittaavan. Hyvä niin, koska molemmat kamerat vaihtavat pineämoodiin valon vähetessä ja takaisin taas päivämoodiin valon lisääntyessä. Pöntön asukkaat joutuvat naksahteluun tottumaan.

Pesänrakennus tuskin ihan vielä voi alkaa, koska maassa on edelleen lunta, mikä peittää alleen kaikki rakennusmateriaalit.