LIVE!


Pesintä alkanut, striimi käynnissä. Katkeilee toisinaan.

maanantai 17. lokakuuta 2022

Uusi pönttö!

Pönttölä on siirtynyt IP-kamera-aikaan. Uusi pönttö on toiminnassa ja odottaa parhaillaan mahdollista talviasukasta.


Pöntössä on kolme Reolink RLC-410 PoE IP-kameraa, yksi katossa, yksi sivussa ja yksi ulkopuolella. Pöntössä on yksi ZyXEL GS-1005HP PoE-kytkin, jonka avulla kolmen kameran signaalit saadaan tuotua yhtä CAT6-kaapelia pitkin sisäverkon reitittimelle. 

Pöntössä on lisäksi kaksi DS18B20 -lämpötilöa-aturia, yksi sisäpuolella sivukameran yläpuolella, toinen pöntön ulkoseinällä vasemmalle puolella. Katossa on valkoinen LED-valo lähinnä varmuuden vuoksi. Valaistuksen on tarkoitus toimia päivänvalolla, joka pääsee pönttöön kahden yläosassa olevan opaalimuovisen ikkunan läpi. Pimeällä kamerat siirtyvät automaattisesti pimeänäkötilaan, jossa kameran IR-ledit syttyvät ja IR-suodatin siirtyy pois kennon edestä. Yökuva on mustavalkoinen.


Syksy alkaa olla jo niin pitkällä, että linnut etsivät talviasuntoa. Tänään pöntöllä kävikin kaksi vierasta, ensin sinitiainen, sitten talitiainen, joka kurkisti sisällekin. Kameroiden kuvanlaatu on aivan ilmiömäisen hyvä entiseen verrattuna. 2,5K kuvasta (2560x1920) saa jopa käyttökelpoisia osasuurennoksia.



YouTube-striimiä ei vielä ole, mutta oikean sivupalkin linkistä voi avata viiden sekunnin välein päivittyvän kuvan. Kuvagalleriaan tallentuu kuva 15 minuutin välein, sekä liiketunnistuksen tallentamat kuvat. 

Tässä paikassa on sijainnut pönttö jo monta kymmentä vuotta, ja se on lähes aina ollut asuttuna niin kesäisin kuin talvisinkin. Jos vain uuden ja kummallisen näköinen pönttö kelpaa, päästäneen tulevanakin talvena seuraamaan tiaisen talvehtimista.

1 kommentti:

Jarmo kirjoitti...

Hienoa että toiset osaa