LIVE!


Pesintä alkanut, striimi käynnissä. Katkeilee toisinaan.

lauantai 2. toukokuuta 2009

Talitintin pesintä pöntössä 2

Talitintti yöpyi koko talven pöntössä 2. Se lopetti yöpymisen joskus välillä 12.3. - 22.3. Kameraohjelma oli harmittavasti tuona aikana tiltannut, eikä tarkkaa lopetuspäivämäärää ole tiedossa.

Huhtikuun alkupuolella alkoi pesänrakennus. Emme tiedä, onko kyseessä sama talvehtinut yksilö, vai joku toinen. Myös sinitiainen kävi välillä pönttöä tutkimassa, mutta nyt siis talitiainen on sen vallannut. 

Tässä arkistoituneista still-kuvista koostettu video, josta nähdään rakentamisen edistyminen. 




Lintu on nyt yöpynyt pesässään 29. - 30.4. välisestä yöstä lähtien, mikä samalla merkitsee yleensä muninnan alkamista. Munia ei näy, mutta niitä voi silti jo olla, koska lintu peittelee ne pesän pehmusteisiin ulos lähtiessään.

Kirjosieppokoiras saapui viikolla. Se voi yrittää tämänkin pesän valtaamista. Toistaiseksi se ei ole sitä pöntöissämme tehnyt. Ehkä siksi, että niitä on täällä riittävästi, ja joku on aina ollut tyhjillään. 

Lehtopöllön pesintä ei ole alkanut, ja taitaa olla jo aika epätodennäköistä, että enää tänä vuonna alkaisikaan. Pöllö kävi viimeksi 22.4.2009. Jos pöllöllä on jo pesä jossakin muualla, vieläkö se käy tarkistamassa muitakin pesäkoloja? Vai olisiko tämä koiras, joka ei ole onnistunut pariutumaan? Se huuteli tässä lähistöllä muutama ilta sitten. Jos joku tietää pöllöjen käyttäytymisestä paremmin voisi vaikka kommentoida tänne. 

Vaihdamme piakkoin kuvan pöllön pöntöstä johonkin toiseen pönttöön, jossa on enemmän toimintaa. Pöllöpöntön tilanne tarkistetaan silloin tällöin, jos sinne jotakin ilmaantuisi. Olen vähän odottanut oravaa vierailulle, mutta ehkä se ei ole vielä keksinyt, miten päästä sisälle liukkaasta filmivanerista valmistettuun pönttöön. :-)

Ei kommentteja: