LIVE!


Pesintä on päättynyt.

lauantai 14. toukokuuta 2022

Haudonta alkanut

Tänään puolen päivän jälkeen emo palasi pesään ja jäi hautomaan. 




Tämä päivä kirjataan ensimmäiseksi haudontapäiväksi. Laskuri päivittyy automaattisesti kuvan oikeaan alakulmaan. 



Koska haudonta kestää 12-16 päivää, voidaan kuoriutumista odottaa 23.-26.5. Videostriimi on nyt pysynyt häiriöttä pystyssä jo yhdeksän vuorokautta. Vaikuttaa siltä, että alun pätkimisongelmat on voitettu.

perjantai 13. toukokuuta 2022

Edelleen kuusi munaa

Munia näkyy edelleen kuusi, samoin kuin jo toissapäivänä.


Haudonnasta ei sen sijaan näy vielä mitään merkkejä. Tavallisesti talitiainen munii yhden munan päivässä. Tällä yksilöllä on syystä tai toisesta hitaampi tahti. Olisiko edelleen vähän koleat ilmat ja riittävän proteiinipitoisen ravinnon puute syynä tähän? Jos lintu ei päivän mittaan saa tarpeeksi ravintoa, se ei kykene munimaankaan.


Kirjosieppokin käväisi pikaisesti.



keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Ainakin kuusi munaa

 Kuvassa näkyy ensimmäistä kertaa selvästi munia.


Niitä näkyy selvästi kuusi kappaletta, piilossa voi olla vielä jokunen. Haudonta alkanee ihan lähipäivinä, munien peittämättä jättäminenkin viittaa siihen. Talitiainen munii 6-12 munaa, hyvin usein 9. Vähimmillään tässä pönttökamerassa on ollut viisi munaa.

perjantai 6. toukokuuta 2022

Vieraita ja munia

Aamulla taltioituneessa kuvassa näkyy kolme munaa, mutta niitä on varmasti piilossa enemmän.



Pöntöllä käy taas vieraita. Sinitiaispariskunta sekä kirjosieppo koiras.


Kamerakuvan oikeassa alakulmaan lisätty tietoja pesinnästä, joka on nyt kestänyt 18 päivää. Haudontalaskuri käynnistyy sitten kun haudonta alkaa. Kuoriutumisen jälkeen ryhdytään laskemaan arvioitua pesäpoikasaikaa. Edellyttäen tietenkin, että pesintä etenee normaalisti eikä mitään katastrofaalista häiriötä satu.






keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Kirjosieppo taas

Sieppokoiras käy tänäänkin pöntöllä. Ei tullut sisälle, ja talitiainen häätikin siepon kertaalleen pois pöntön lentoaukolla. Tässä ulkokamera kuvaa päivältä.



tiistai 3. toukokuuta 2022

Munintavaihe, ja kirjosiepot saapuneet

Pesässä on varmasti jo useita munia, mutta talitiainen peittää ne niin hyvin, että niitä ei näy, ennen kuin viimeinenkin muna on munittu ja haudonta on alkanut. Pesä näyttää tänään tältä.



Kirjosiepotkin ovat saapuneet muuttomatkalta, vaikka kevät on vähän myöhässä ja vielä on kylmää. Siepot tapansa mukaan tutkivat kaikki pöntöt, riippumatta siitä, ovatko ne asuttuja vai eivät. Tässä video tämän päivän tapahtumista. jossa kirjosieppo-pariskunta käy pöntössä ja sen ulkopuolella monta kertaa. 


Sieppo saa pienempänä usein kyllä talitiaiselta turpiinsa ja voi kuollakin tappelussa. Saa nähdä miten tässä lähipäivinä käy. Kameralta ja liiketunnistukselta ei jää mikään huomaamatta.


sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Pesänrakennus etenee, kuusitiainen vierailulla

Pesänrakennus on edennyt hyvin. Jonkin verran pehmusteitakin on jo tuotu. Emo yöpyi pesässä ensimmäistä kertaa viime yönä. 



Harva pesintä sujuu ilman yllätyksiä. Yllätykset ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Tällä kertaa yllätyksen tuo kuusitiainen, joka on alkoi käydä pöntössä toissapäivänä ja on sen jälkeen käynyt päivittäin.


Tässä vidolla kuusitiaisen touhuja toissapäivältä ja eiliseltä.


En tiedä yhtään mitä tapahtuu, jos pesän omistaja sattuu paikalle kun kuusitiainen on pöntössä. Pesään tunkeutuvat kirjosiepot talitiainen voi tappaa.