Vihdoinkin saatu kamera asennetuksi lehtopöllön pönttöön (Jarmo I:lle iso kiitos avusta!). Mahdollisen pesinnän kannalta aika on mitä sopivin. Pöllöt valitsevat puolison ja pesäpaikkansa jo syksyllä ja toiminta alkaa aktivoitua kevään mittaan.
Aikaisemmista pesinnöistä ei näillä seuduilla ole tietoa, toisaalta ei aikaisemmin ole ollut pönttöjäkään, eikä alueen puusto tarjonne kovinkaan monta sopivaa luonnonkoloa. Lehtopöllö on kuultu huhuilemassa syksyn aikana useana iltana ja kerran pari se on näyttäytynytkin. Huutelua on kuulunut aivan pöntön läheltä, joten mahdollisesti kyseinen pöllöyksilö on jo löytänyt uuden pönttönsä. Lehtopöllö on alueella tuttu jo usean vuoden takaa, eli pesintä on hyvinkin mahdollinen.
Kamera tulee nyt olemaan toiminnassa koko ajan asetettuna liikkeentunnistukselle, eli kuvia saamme kaikista mahdollisista pöntöllä käynneistä. Muutkin linnut saattavat käyttää pönttöä tiaisista lähtien ja oravakin voi siihen asettua. Myös lehtopöllöä pienempi helmipöllö mahtuu siihen hyvin. Tulee olemaan varsin mielenkiintoista seurata tätä tiettävästi Suomen ensimmäistä nettiin kytkettyä pöllölle rakennettua kamerapönttöä.