LIVE!


Pesintä alkanut, striimi käynnissä. Katkeilee toisinaan.

torstai 14. kesäkuuta 2007

Loput viisi poikasta lähteneet

Loput viisi poikasta lähtivät hyväkuntoisina pesästä. Video poikasten lähdöstä lisätään myöhemmin.

Pöntön 2 pesintä on päättynyt onnistuneesti. Kahdeksasta munasta kahdeksan lentokykyistä poikasta.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2007

Kolme poikasta lähtenyt

Kahdeksanpäisen sinitiaispoikueen kolme rohkeinta lähti tänään pesästä. Molempien lähtö taltioitui sekä ulko- että sisäkameralla. Lähtöihin ei liittynyt mitään dramatiikkaa, vaan poikaset lähtivät aivan itsekseen kuten pitääkin.

Ensimmäinen poikanen lähti klo 9:01. Se näyttää osanneen lentää ja lienee laskeutunut pönttöpuun oksalle.


Toinen lähti klo 14:42. Sekin osasi lentää. Sen lähtö ei näy lainkaan sisäkuvassa, koska toinen poikanen oli sen yläpuolella ja peitti koko lentoaukon näkyvistä.

Kolmas poikanen lähti 20:24. Myös sen lentotaito oli kohdallaan.

Lentoaukolla kurkkivat poikaset vaikeuttavat vähän emojen kulkemista varsinkin pöntöstä ulos. Emolla ei muuta mahdollisuutta kuin väkisin tunkea itsensä ulos ja tyrkätä poikanen aukolta sivummalle.


Illalla emo palaa pönttöön siellä yhä olevan viiden poikasen seuraksi. Huomenna näemme varmasti lisää lähtöjä.

Nettiyhteys on jo useana päivänä toiminut huonosti eikä pönttöjen kuvat ole normaaliin tapaan päivittyneet sivulle. Kamerat ja videotallennus kuitenkin toimivat normaalisti ja parhaat palat ilmestyvät tänne päiväkirjaan pääsääntöisesti saman päivän iltana.

tiistai 12. kesäkuuta 2007

Kukas se sieltä kurkistaa?

Sinitintin poikasista isoimmat kurkkivat jo uteliaina lentoaukolla.



Tässä poikasen kurkistus samaan aikaan sekä pöntön ulko- että sisäpuolelta kuvattuna.

maanantai 11. kesäkuuta 2007

Pöntön 2 poikaset alkaneet kuoriutua

Pöntön 2 talitiaisen poikaset alkoivat kuoriutua. Ensimmäinen poikanen ilmestyi päivänvaloon vähän puolen päivän jälkeen.


Toisen poikasen kuoriutuminen tallentui videolle! Poikanen kuoriutui kun emo oli poissa, joten pesään on esteetön näkyvyys.



Tänään ei enempiä poikasia näkynyt. Viisi munaa jäi odottamaan huomista.

Sinitiaiset jo emojensa kokoisia

Pöntön 3 sinitiaispoikue alkaa olla valmis lähtemään pesästä. Suurimmat poikasista ovat jo emojensa kokoisia. Ne ovat nyt 22 vuorokauden ikäisiä.


Emo on kuvassa alhaalla vasemmalla nurkkaan ahdistettuna. Kaikki kahdeksan poikasta edelleen hengissä. Joukossa on vähän eri kokoisia, mikä johtunee ravinnon epätasaisesta jakautumisesta poikasten kesken. Kaikilla on edelleen selviytymisen mahdollisuudet.

perjantai 8. kesäkuuta 2007

Talitiaiset lähteneet!

Pöntön 7 kaikki viisi poikasta lähtivät maailmalle tänään varhain aamulla. Ensimmäinen uskaltautui aukosta ulos klo 6:56:04, loput neljä klo 7:28:23 - 7:31:23.



Viimeiset neljä poikasta lähtevät kaikki kolmen minuutin sisään. Videolta nähdään, miten joukon pienin tulee viimeisen poikaset toimesta työnnetyksi aukosta ulos. Sen olisi ehkä kuulunut jäädä vielä pesään vähäksi aikaa.



Pienin poikanen löytyi heti pönttöpuun alta, hyvässä kunnossa mutta ilmeisesti täysin lentokyvyttömänä.





Päivän mittaan emo piti siihen kyllä yhteyttä, mutta illalla poikanen löytyy menehtyneenä maasta n. 10 metrin päässä pönttöpuusta.

Talitiaiset maailmalla!

Pöntön 7 poikaset lähteneet varhain aamulla, klo 6:56 - 6:31 välisenä aikana.

Kuvia ja videoita luvassa myöhemmin tänään tai huomenna.

Kuva siirtyy nyt pönttöön 2, jossa talitiainen hautoo.

torstai 7. kesäkuuta 2007

Melkein lentovalmiit poikaiset

Pöntön 7 pikku-talitintit näyttivät lähtevän pöntöstä jo tänään, mutta jäivät kuitenkin vielä yöksi. Jo viime yön ne viettivät pöntössä ilman emoaan, joka taitaa olla kyllästynyt poikasten mekastukseen.

Pöntössä on ahdasta. Siellä ei mahdu tekemään sellaisia lentoharjoituksia kuin isommissa pöntöissä, mutta siitä huolimatta poikaset tunkevat samanaikaisesti lentoaukolle.



Kaikki viisi ovat edelleen elossa, mutta kokoerojakin on jonkin verran. Emolinnut eivät enää tule pönttöön sisälle ruokkimaan poikasia, vaan tarjoavat ruuan suoraan aukolla odottaville poikasille. Näin ollen vahvimmat saavat enemmän ruokaa kuin sitä ehkä enemmät tarvitsevat heikommat poikaset.

On harvinaista, että kaikki poikaset ovat vielä tässä vaiheessa elossa. Tämä kesä on ollut kaiken kaikkiaan hyvä poikasvuosi kamerapöntöissä ympäri suomen. On ollut lämmintä eikä liian sateista. Ruokaa riittää varmasti kaikille.

Linnut lentävät pitkin seiniä!

Linnuilla on nyt kova meno päällä. Pönttö on ahdas, vaikka poikasia on vain viisi. Jos olisi tuplaten enemmän, niin en osaa enää kuvitella miten pärjäisivät. Nytkin mennään pitkin seiniä niin, että ei välillä enää tiedä montako tinttiä on päällekkäin. Pian varmasti jompi kumpi isommista ja rohkeammista lähtee. Tai tulee työnnetyksi ulos kaiken tuon tiimellyksessä.

Ruokahuoltokin pelaa nyt näin. Ei taida emojen tehdä mieli enää mennä sinne ahtauteen. Jos pääsisivätkään. Lähes kaikki suupalat osuvat kahden lentoaukolla eniten roikkuvan poikasen suuhun. Se ei ainakaan paranna pahnanpohjimmaisten tilannetta.













perjantai 1. kesäkuuta 2007

Seiskassa kaikki tallella



Seiskapöntön talitinteillä näyttää asiat olevan kunnossa. Kaikki viisi poikasta kasvavat ja kehittyvät silmämääräisesti tasatahtia.

Kahdeksan nokkaa nousee




Pitkään on ollut epäselvyyttä, että montakos pikkuisen sinitintin nokkaa siellä kolmospöntössä oikein on kasvamassa. Seitsemää epäilin pitkään, mutta nyt saatiin vahvistus kahdeksannesta.