LIVE!


Ei pesintää tällä hetkellä, stiimi ei ole päällä.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Kuoriutuminen tänään?

Kirjosiepolla tulee 12 haudontapäivää täyteen tänään tai huomenna, joten kuoriutuminen on luvassa tänään, tai viimeistään ylihuomenna.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Kaikki sinitiaisen poikaset lähteneet

Sinitiaisen pönttö on tyhjä, seitsemän uutta lintua maailmalla. Kaikki lähtivät lentokykyisinä ja hyvin terveen oloisina.

Ensimmäinen poikanen lähti jo kolme päivää sitten. Seurasi yksi päivä väliä, ja sitten eilen lähti kaksi. Neljä viimeistä lähtivät tänään, seitsemän minuutin sisään klo 08:12, 08:16, 08:18 ja 08:19.

Videolla lähdöt sekä sisä- että ulkokameralla kuvattuna.



Emot ruokkivat viimeistä neljää poikasta aivan lähtöhetkeen asti, ja vielä viimeisen poikasen lähdettyä emo kävi pesässä.

Tämä pesintä onnistui paremmin kuin yksikään sinitiaisen pesintä aikaisemmin Pönttökameran historiassa. Totaalisia epäonnistumisiakin on ollut useita, ja nyt seitsemän tervettä poikasta maailmalle.

Pönttö 3 hiljenee tältä erää. Uusintapesintä on epätodennäköinen, vaikkakin mahdollinen. Pöntössä 7 riittää seurattavaa vielä pitkälle heinäkuun puolelle. Siellä kirjosiepon ennustettu kuoriutuminen kesäkuun 11. - 13. päivä.

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Kaksi poikasta lähtee

Toinen ja kolmas poikanen lähtivät tänään pöntöstä. Videolla sekä sisä- että ulkokuvaa lähdöstä.

Molemmat poikaset lensivät hyvin ja pääsivät onnistuneesti pesäpuun oksille.

Sieppokoiras osallistuu edelleen pesintään

Kirjosieppokoiras on edelleen mukana pesinnässä. Tässä se ruokkii hautovaa naarasta.




Edellisen kerran kirjosiepon pesintä oli seurannassa vuonna 2003, ja silloin naaras oli yksinhuoltaja. Päiväkirjamerkinnät voi lukea linkistä

http://www.ponttokamera.net/2003/2003_kehys.htm

kohdasta Kesäkuu ja Heinäkuu.

maanantai 2. kesäkuuta 2008

Orava käy pöntöllä

Yhtään poikasta ei tänään lähtenyt pesästä.

Orava sen sijaan käy tutkimassa pönttöä, mistä lintu tietenkin suuttuu. Emolintu hyökkäilee oravaa kohti useaan otteeseen ja yrittää ajaa sen pois. Videolla kuuluva sähinä on poikasten ääntelyä! Nekin vaistoavat vaaran, joko suoraan, tai sitten vanhempiensa viestien perusteella.



Vähän myöhemmin orava tuli uudelleen. Nyt se häärää pöntön katolla, kolina vain kuuluu. Poikaset eivät tällä kertaa reagoineet mitenkään, joten ehkä niiden sähinä edellisellä kerralla johtui emon varoitusäänistä.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Ensimmäinen poikanen lähtenyt

Ensimmäinen sinitiaisten seitsemästä poikasestä lähti pöntöstä klo 15:57. Tässä kuvassa se on lentoaukolla, hetkeä ennen lähtöä.




Lähtö videolla:




Poikanen lensi hyvin ja laskeutui hallitusti pesäpuun oksalle muutaman metrin päähän. Seuraava video on kuvattu pöntön ulkopuolelta ja siinä näkyy poikasen lähtö ja ensilento.

Sinitiaiset hyppivät jo aukolle

Nämä poikaset ovat nyt 18 ja 19 vuorokauden ikäisiä. Saman ikäisinä lähtivät viime kesänä tässä pöntössä kasvaneet sinitiaiset. Nyt poikue on vähän isompi, mikä selittänee vähän pidemmän pesäpoikasajan. Mutta ensi viikon alkupäivinä nämä varmasti lähtevät.

Videolla näemme, miten poikaset alkavat jo kurkistamaan lentoaukosta ulos.




Poikasten lähtö on tarkoitus tänäkin vuonna tallentaa myös ulkokameralla.

Siepolla jo seitsemän munaa!

Tinttien tapaan sieppokin muni vielä yhden munan haudonnan jo alettua.

Videotallenteesta näkyy, että muninta tapahtui välillä 5:55 - 6:47.







Kirjosieppo ei peittele munia mitenkään lähtiessään pesästä pois, joten lukumäärä on helposti laskettavissa.

Kirjosieppo aloittanut haudonnan

Nyt on kirjosiepolla kuusi munaa, mikä on yksi enemmän kuin kirjosiepon keskimääräinen munaluku kirjalisuuden mukaan. Munalukuun vaikuttanee se, onko naaras yksinhuoltaja vai ei. Kirjosieppo-koiras on moniavioinen. Sillä voi tiettävästi olla jopa neljä naarasta, jolloin se kuitenkin osallistuu vain yhden naaraan pesintään, jättäen muut yksinhuoltajiksi. Yksinhuoltajanaaraat munivat vähemmän kuin se joka ei ole yksinhuoltaja.




Tähän pesintään on ainakin toistaiseksi myös koiras osallistunut.